Vuoden 2005 Kontiolainen on valittu

22.11.2005


Tämän vuoden alusta perustettu Vuoden Kontiolainen palkinto jaettiin syyskokouksen yhteydessä 21.11.2005

Vuoden Kontiolaiseksi valittiin pitkän linjan Kontion jäsen, entinen puheenjohtaja Ensio Kainulainen. Enska on ollut mukana Kontion toiminnassa jo vuosikymmenien ajan ja vaikka on jäänyt syrjään seuran hallinnosta, innostus sekä uskollisuus seuraa kohtaan on ihailtavaa.

Palkinnon perusteissa häntä kiiteltiin erityisesti Kontion Majan lattiaremontin yhteydessä tehdystä työstä. Enska toimi projektin johdossa koordinoiden tehtävieä, tekijöitä sekä tarvikkeita niin, että remontti saatiin tehtyä suunnitellussa aikataulussa ja huolella. Tämän lisäksi hän itse tarttui lapioon ja vasaraan tehden useiden kymmenien tuntien työn sekä itsenäisesti että porukassa talkoilla.

Vuoden 2006 Vuoden Kontiolainen

Vuoden 2006 Kontiolainen tullaan palkitsemaan ensi vuoden syyskokouksen yhteydessä. Raatiin nimettiin tämän vuotiseen tapaan puheenjohtajaksi Veikko Tikka ja jäseniksi Tiina Hedeman sekä Tapio Honkajoki.

Kriteerit Vuoden Kontiolaiselle

Vuoden Kontiolaiselle on kolme pysyvää kriteeriä:

    • Hän on  Mellunkylän Kontion jäsen, ts. hoitanut kuluvan vuoden jäsenmaksuvelvoitteensa
    • Hän on toiminut vuoden aikana ansioituneesti Kontion eteen
    • Hän on ollut innostava esimerkki

Lisäksi raati voi nimetä kevätkokouksessa maksimissaan kolme muuta kriteeriä, jotka ovat voimassa kuluvan vuoden valinnassa.

Kolmen pysyvän kriteerin tulkinnassa voi raati käyttää omaa harkintaansa, mikä on ollut ansiokasta ja esimerkillistä toimintaa.

Vuoden Kontiolainen palkintoa ei voi sama henkilö saada peräkkäisinä vuosina.

Haku

Jokainen Kontion jäsen voi ehdottaa raadille kriteerit täyttävää henkilöä Vuoden Kontiolaiseksi. Hakemuksesta tulee näkyä ehdotuksen tekijät/-t.

Ehdotukset tulee toimittaa kirjallisesti perusteluineen raadin jäsenelle kuluvan vuoden syyskuun loppuun mennessä.

Vuoden Kontiolaiseksi EI  voi esittää:

    • Edellisen vuoden Kontiolaista
    • Valintaraadin jäsentä

Jos Vuoden Kontiolaiseksi ei tule yhtään ehdotusta tai raadin mielestä tunnustuksen ansaitsevaa ehdotusta, voi se valita yksimielisellä päätöksellä tunnustuksen saajan.