Ohjelmat, harjoitukset ja kustannukset

 

Harjoitukset, kuinka mukaan sekä kustannukset

Suurin osa kesällä 2018 Turussa esitettävistä kenttäohjelmista esitetään Dornbirnissa. Nämä ohjelmat ovat #oonhyväjustnäin - nuorten ohjelma, Energian ympäröimä - valiot, Elämän voima - kuntonaiset. Ohjelmat tullaan esittämään kenttänäytös kokonaisuuksissa tiistaina 9.7 ja torstaina 11.7, sekä Dornbirn Special kenttäohjelmien iltanäytöksessä keskiviikkona 10.7. 

Energian ympäröimä ohjelma esitetään keskiviikkona Dornbirn Special iltanäytöksessä

Muut ohjelmat Suomen omassa kenttäohjelma kokonaisuudessa tiistaina ja torstaina.

Mukaan voi lähteä vaikka ei Turussa olisikaan esiitynyt. Harjoitukset ohjelmiin aloitetaan jälleen syksyllä. Aikuisten ohjelmia harjoitellaan tanssillisen voimistelun lukujärjestyksen mukaisilla tunneilla.

Olet tervetullut tutustumaan ohjelmiin ja harjoituksiin. Sitovat ilmoittautumiset tapahtumaan ja ohjelmiin pyydämme marraskuussa 2018. 

Mukaan voi lähteä myös huoltajaksi. 

Jokainen osallistuja tarvitsee osallistujapassin, jonka hinta on 255€. Passi sisältää osallistumisoikeuden tapahtumaan 7.–13.7., liikkumisen paikallisliikenteen kulkuvälineillä tapahtuman ajan, sisäänpääsyn illanviettoihin sekä virallisen tapahtumaoppaan. Passiin ei sisälly majoituksia eikä ruokailuja. Osallistujat voivat halutessaan ostaa koulumajoituspaketin (190€) ja/tai lounaspaketin (100€). Majoittua voi myös hotelliin.

Suomalaiset majoittuvat Höchstin kylään.

Pakollisen osallistujapassin sekä harrastelisenssin lisäksi tulevat vielä esiintymisasujen kustannukset sekä matkakulut.

Kustannuksia pyrimme pienentämään varainkeruulla, josta tiedotamme myöhemmin.

Tapahtumaan ilmoittautuminen on päättynyt.

 

marina.hyttinen(at)mellunkylankontio.net