Perheliikunta, PerheAkro

Perheakrobatia on iloista, terveyttä edistävää liikuntaa, jota koko perhe ja lähipiiri; lapset, vanhemmat, isovanhemmat ja ystävät voivat harrastaa yhdessä. PerheAkro sisältää monipuolista ja helppoa, kaikille sopivaa liikuntaa. Se kehittää tasapainoa, koordinaatiota, voimaa, liikkuvuutta, nopeutta ja ketteryyttä. Liikunnan ilon lisäksi vietetään aikaa yhdessä, tutustutaan toisiin ja samalla aikuisen ja lapsen välinen vuorovaikutus kehittyy.

Tunneilla juostaan, hypitään, liikutaan musiikin tahdissa, pyöritään kuperkeikkoja ja opetellaan helppoja perusliikuntataitoja leikkien ja mielikuvien kautta. Välillä lähdetään ulos liikkumaan. Ajatuksena on, että lapsi ja aikuinen liikkuvat yhdessä. Liikkeelle lähdetään lapsen tarpeista ja tunnilla liikutaan lapsen ehdoilla. Sekä aikuinen että lapsi saavat oman hyötynsä ja ilonsa liikunnasta.

Mellunkylän Kontio haluaa omalta osaltaan lisätä perheiden mahdollisuuksia yhteisen ajan viettoon liikunnan parissa. Perheillä tulisi meidän mielestä olla riittävästi mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa yhdessä.

Kontion PerheAkroon voi osallistua aikuinen noin 1-6 -vuotiaan lapsen kanssa. 

Syksyllä 2021 ei ole perheliikunta tunteja. Jos ole kiinnostunut Perheakrosta, niin seuraa seuramme nettisivuja ja facebook-sivuja, ilmoitamme niillä jos saamme ryhmän tänä syksynä alkamaan.

Yhteisten liikuntahetkien tavoitteena on tukea lapsen motorista ja sosiaalista kehitystä. Liikuntatuokion aikana aikuinen tukee ja auttaa lasta tarvittaessa sekä liikkuu ja leikkii lapsen mukana. Lapset oppivat mallin avulla parhaiten, joten aikuisen esimerkki on tärkeä.

Jokainen tunti alkaa samoilla ”alkurituaaleilla”. Lorut, laulut ja leikit johdattelevat tunnin teemaan. Loruiluun yhdistetään jumppaliikkeitä, pomppuja tai piirileikkejä. Lapsi mm. tasapainoilee ja kiipeilee aikuista telineenä käyttäen tai lapsi voi olla lisäpainona aikuisen lihaskuntoliikkeissä. Hyöritään, pyöritään, halataan ja pompotellaan. Jokainen tunti myös päättyy samoihin ”loppurutiineihin” ja rauhoittumiseen aikuisen sylissä.

Perheliikuntaryhmässä aikuiset ja lapset tapaavat toisiaan. Ryhmä toimii siten myös vertaisryhmänä, jossa vanhemmat saavat tukea omalle vanhemmuudelleen toisilta samassa tilanteessa olevilta perheiltä.

Rohkeasti mukaan iloiseen joukkoon!